Urheilijan ravinto on yksi keskeisiä huippu-urheilun osa-alueita, mutta ravinnon ympärillä vallitsee edelleen jonkinlainen uskomusten sumuverho varsinkin, jos kysymys on normaaliravintoa täydentävistä ravintolisistä tai vitamiineista.
Ruoka-aineiden happo-emästasapaino on yksi alue, josta on keskusteltu jo 1980-luvulta alkaen. Teorian perusperiaate on, että happaman reaktion aikaansaavat ruoka-aineet hidastavat aineenvaihduntaa ja emäksisen reaktion aikaansaavat ruoka-aineet nopeuttavat aineenvaihduntaa (jolloin ruokavalion tulisi olla emäsvoittoista). En ole nähnyt asiaan liittyviä tieteellisiä tutkimuksia, mutta monet uskovat happo-emästasapainon merkitykseen.
Olin aikanaan mukana tutkimuksessa, jossa kerättiin tietoa aktiiviurheilijoiden ruokailutottumuksista, ja pidin kirjaa ruokailuistani. Jostain syystä satunnaisesti valitut "kirjanpitopäivät" osuivat vuoden oudoimmille ruokailupäiville. Muistaakseni yksi oli matkapäivä, toinen oli syntymäpäiväni, jolloin söin puolikkaan täytekakkua, ja kolmas oli saunailtapäivä, jolloin päivän ruokailun rungon muodostivat kymmenen nakkia. Lopputulema oli, että kyseisen tutkimuksen loppuraportissa todettiin, joidenkin urheilijoiden ruokailutottumusten olleen "outoja".
Ehkä yleistäen olen havainnut, että useimmat kilpaurheilijat eivät pidä riittävänä ohjetta, jonka mukaan normaali ja terveellinen ruokavalio on myös kilpaurheilijoille riittäävää. Ennemmin monet näyttäisivät kaipaavan kunnon neuvoja siitä, millaisia ravintolisiä kannattaa syödä, jos niitä haluaa syödä.
