torstai 25. syyskuuta 2014

Suosivatko pikaluisteluvälineiden toimittajat joitain joukkueita?

Tällä viikolla olen päässyt seuraamaan mittojen mukaan tehtyjen luistinkenkien sisäänajoa. Kengät ovat hyvät, mutta niiden toimitusaika oli kovin pitkä eli useita kuukausia.

Kenkiä odotellessa nousi esiin kysymys siitä, paljonko välineiden toimituksissa on mukana kilpailuasetelmaa. Lähes kaikki luistelutarvikkéet tulevat hollantilaisilta yhtiöiltä, ja vuosia on keskusteltu siitä, suosivatko hollantilaiset yhtiöt hollantilaisia luistelijoita. Itse muistan jo 1980-luvulla tuskailleemme, kun Viking toimitti Suomeen niin huonoa terämateriaalia, että laatu saattoi vaihdella huomattavasti. Olen ollut kuulevinani, että samansuuntaisia epäilyksiä on edelleen eri puolilla maailmaa, ja sitä kautta kilpailevat toimittajat (erityisesti Maple) on saanut jalansijaa. Maplekin on hollantilainen yhtiö, ja heidänkin materiaalinsa näyttää joskus olevan laadultaan vaihtelevaa.

En itse usko oikein siihen,että kenelläkään olisi aikomuksena toimittaa huonompaa tavaraa hitaammin kenellekään, mutta liike-elämästä tiedän, että kun on toimitusvaikeuksia, täytyy priorisoida, ja vain harvoin priorisointi tapahtuu täysin "demokraattisesti" vaan paremmat (ja enemmän ostavat) asiakkaat menevät joskus huonompien tai satunnaisesti ostavien asiakkaiden edelle. Pikaluistelussa tämä tosin voi näkyä niin, että hollantilaiset ja norjalaiset hyötyvät joskus muiden kustannuksella.