sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kolme pikaluistelumuistoa Pieksämäeltä

Pieksämäki oli aikanaa vireä pikaluistelukaupunki. Itselläni on sieltä erityisesti kolme mukavaa muistikuvaa.

Ensimmäinen Hopealuistinfinaalini oli Pieksämäellä. Siihen aikaan finaaliin pääsi muistaakseni 16 parasta sarjasta ja minä oli seitsemästoista. Olin kuitenkin Pieksämäellä mukana ja pääsin luistelemaan kilpailun ulkopuolella. Tuosta kisasta on muistaakseni olemassa vanha kaitafilmi.

Toinen muistikuva on Koulululiikuntaliiton mestaruuskilpailuista muutamaa vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan KLL järjesti vuosittain pikaluistelukisat, joihin koulut lähettivät oppilaitaan. Pieksämäellä oli loistokeli ja monet tekivät ennätyksiä, kärjessä muistaakseni veljeni Olli, joka luisteli tuolloin 14-sarjassa (nykyään C1-sarjassa) 500 m 42,3 (jota jonkun tiedon mukaan pidettiin tuon sarjan maailman kärkaikana).

Kolmas muisto on 18-vuotiaiden SM-kisoista. Torstaina oli koulussa penkkarit, ja viikonloppuna sen jälkeen SM-luistelut, joissa luistelin ensimmäisenä päivänä hyvissä keleissä 3000 metrillä sarjan SE-ajan 4.29, ja toisena päivänä tuulisessa säässä ja nollakelissä 1500 metriä myös SE-aikaan 2.07,3. Varsinkin 1500 metrin luistelusta jäi vahva mielikuva siitä, kuin vaivattomalta se tuntui ja kuinka hyvä imu oli luistelussa. Muutamaa viikkoa myöhemmin olin Sarajevossa nuorten MM-kisoissa yhteispisteissä kahdestoista ja 1500 metrillä seitsemäs.