Jotkut asiat jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Aloitin aikanaan oman pikaluistelu-urani Seinäjoella 12-vuotiaana (eli nykyisen sarjajaon mukaan D1-sarjassa). Pikaluistelun kokeilu oli vilahtanut jutuissa syksyn aikana, ja luistimet tulivat joululahjaksi. Isä oli hankkinut käytetyt luistimet saman työpaikan luistelussa mukana olleen henkilön avustuksella.
Joulunpyhinä lähdin kokeilemaan luistelua Seinäjoen keskuskentän pikaluisteluradalle (eli nykyiselle pesäpallostadionille). Sää oli vähän suojan puolella, ja kenttä oli kait virallisesti suljettu, kun valot eivät olleet käytössä.
Muistan, että toisessa päässä kenttää oli pikaluistelijoita valmentajan johdolla, joten minä harjoittelin luistelua toisessa päässä. Jää oli pehmeä, ja terä upposi usean kerran jäähän, ja kaaduin. Jossain vaiheessa pikaluistelijat huomasivat minut, ja valmentaja pyysi tulemaan heidän ryhmäänsä. Kovin kauaa ei mennyt, kun jo kokeilin ensimmäisen kerran aikaa (ja muistaakseni kaaduin), ja kevääseen mennessä ennätys oli jo noin 55 sekunnin luokkaa.
