keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Seuratoiminnassa on haasteita

Seurat ovat keskeisessä roolissa suomalaisessa urheilussa. Niillä on päävastuu nuorisotoiminnasta ja urheilijan/liikkujan polun eri vaiheista. Viime vuosina on kuitenkin ollut ilmeistä, että seuroissa on haasteita, ja vain pieni osa (joidenkin arvioiden mukaan alle 10%) toimii hyvin ja tehokkaasti.

Yksi keskeisiä kysymyksiä suomalaisessa urheilussa on se, voitaisiinko seurojen elinvoimaa parantaa lisäämällä seurojen taloudellisia resursseja tai ohjaamalla erilaisia tukitoimia seurojen avuksi. Toinen vaihtoehto on miettiä, onko seuratoiminnalle vaihtoehtoja mietittäessä urheilun kehittämistä.

Yksi vaihtoehto seuroille on valmennuksen ja koulutuksen järjestäminen suuremmissa yksiköissä eli "akatemioissa". Esimerkiksi musiikin koulutusjärjestelmä perustuu musiikkiopistojärjestelmään. Tässä järjestelmässä urheilijat voisivat edelleen edustaa haluamaansa seuraa kilpailuissa, mutta valmennusta ei järjestettäisi enää yhden seuran urheilijoille. Tästä on esimerkkejä eri urheilulajeissa ja myös pikaluistelussa Seinäjoen ja Helsingin ympärille on rakentumassa tämäntyyppinen toiminta.

Toinen mahdollisesti kiinnostava vaihtoehto erityisesti lasten liikunnan lisäämiseksi on miettiä uudelleen koulujen kerhotoimintaa ja yhteistyötä opettajien ammattijärjestöjen kanssa niin, että opettajille avautuisi samalla mahdollisuuksia lisätunteihin.