Anaerobinen kynnys eli raja-arvo, jolloin maitohappojen syntyminen karkaa käsistä, ilmoitetaan yleensä hapenottokyvyn kautta, ja usein anerobista kynnystä verrataan maksimaaliseen hapenottokykyyn. Anerobinen kynnys testataan yleensä laboratoriossa juosten tai kuntopyörällä. Vuosia on keskusteltu siitä, mikä merkitys anerobisella kynnyksellä on pikaluistelussa.
Jokin aika sitten tuli vastaan teoria siitä, miten anerobiseen kynnykseen tulisi suhtautua. Ensiksi anerobinen kynnys on hyvä tietää, jotta osaa harjoitella oikealla tehoalueella. Tämä tarkoittaa sitä, että anerobisen kynnyksen kehittämiseksi harjoituksia tulisi tehdä raja-arvolla tai vähän sen alle.
Toiseksi näyttäisi siltä, että pikaluistelussa suorituskykyä heijastaa parhaiten teho tai voimantuotto, johon urheilija pystyy anaerobisella kynnyksellä. Eli jos anerobinen kynnys on syketasolla 180, olennaista on suorituskyvyn kannalta se, millaisella teholla (wattia) tai millaisella voimantuotolla pystyy tekemään työtä tuolla syketasolla.
Pikaluistelussa hapenottokykytestit on yleensä tehty pyörällä, koska pyöräily on (lihasten käytön osalta) lähempänä luistelua kuin juoksu. Itse muistan aikanaan olleeni testissä, jossa kynnystä yritettiin mitata rullaluistelemalla juoksumatolla. Testi ei onnistunut, koska juoksumattoon ei saatu tarpeeksi vauhtia, jotta syke olisi noussut.
