perjantai 5. syyskuuta 2014

Pitääkö kaarteessa kiihdyttää rytmiä?

Perinteinen neuvo kaarreluisteluun on yrittää kiihdyttää rytmiä kaarteessa ja tsempata varsinkin siinä vaiheessa, kun väsymys alkaa painaa. Hollantilaisissa tutkimuksissa tätä käsitystä hämmästyksekseni haastetaan.

Hollantilaisten havainnon mukaan luistelurytmillä eli sillä, luistellaanko nopeasti vai hitaasti potkien, ei ole suorilla merkittävää eroa hyvien ja erinomaisten luistelijoiden kesken. Sen sijaan kaarteissa erinomaiset luistelijat tunnistaa useammin asiitä, että heidän voimantuottonsa/potku on suurempi kuin keskitasoisilla luistelijoilla. Tästä seuraisi se, että kannattaisi harjoitella kaarretekniikka, joka mahdollistaa maksimaaliseen paineen ja voimantuoton. Tämä asettaa myös oikeaan perspektiiviin terien vääntämisen kaarteen suuntaisiksi: sillä on merkitystä jonkin verran kaarteessa pysymisen kannalta (se helpottaa sitä), mutta suurempi merkitys on sillä, että voimantuottoaika kaartessa pitenee (ja siis voimantuotto/potku kasvaa).

Hollantilaisten tutkimustulokset ovat klaps-aikakaudelta, mutta jo jonkun vuoden takaa, joten en osaa sanoa, olisiko nykyhuippujen (Shani Davis, Mulderit) käyttämä aggressiivinen tempoluistelu muuttanut tutkimuksen lopputulosta.