maanantai 31. elokuuta 2015

Kesätreeneissä

Loppukesä on ollut töissä kovaa reissaamista, mutta kun pitkään jatkuneet jalkavaivat ovat helpottaneet, oma kuntoilu on päässyt ainakin hetkellisesti uuteen kukoistukseen.

Hämmästyksekseni pyöräilin kovempaa kuin koskaan ennen eli 31 km/h keskinopeudella 60 km, ja juoksin pitkästä aikaa lenkillä alle 4 min. kilometrivauhtia. Edellisesti kerrasta ehti kulua yli kaksi vuotta.

Wimbledonissa

Suurten urheilutapahtumien joukossa on useita klassikoita. Itselläni oli mahdollisuus käydä heinäkuun alussa Wimbledonin tennisturnauksessa.

Suurtapahtumat itsessään ovat aina näkemisen arvoisia, kun järjestelyt on mietitty huolella. Niin oli Wimbledonissakin.

Urheilullisesti Venus ja Serena Williamsin , Roger Federerin ja Andy Murrayn ottelut takasivat tasokkaan iltapäivän. Federer oli aivan loistavassa vireessä neljännen kierroksen ottelussaan. Nähtävänä oli parasta näkemääni tennistä ja yksi parhaista urheilusuorituksista.

lauantai 22. elokuuta 2015

Suomalaisluistelijoita syksyksi maailmalle

Yksi kilpaurheilun menestystä rakentavia toimia on olla avoin uusille vaikutteille ja pyrkiä aina hakemaan viimenen tietoa ja parhaat olosuhteet sieltä, missä ne ovat tarjolla. Tästä on hyviä kokemuksia takavuosilta, jolloin Janne Hänninen, Vesa Rosendahl ja Risto Rosendahl rakensivat menestyksekkäät luistelu-urat hakemalla potkua maailmalta.


Tälle kaudelle useat suomalaisluistelijat hakevat vauhtia ja kontakteja muiden maiden tiimeistä ja luistelukeskuksista. Kärkimenijöistä Mika Poutala on syksyn Calgaryssa ja Pekka Koskela testaa leirioloissa hollantilaisten vauhteja. Terävimmän kärjen takana Verneri Kinnunen jatkaa ruotsalaisopeissa, Jenni Kukkonen ja Miro Puolakka ovat syksyn Calgaryssa, jonne myös Miina Peltonen on suuntaamassa jääkauden alussa. Tuomas Rahnasto oli jo heinäkuun Inzellissa KIA Speed Skating Academyssa ja harjoittelee siellä lokakuun alusta koko talven.


Kaudesta on tulossa mielenkiintoinen. Toivottavasti maailmalle suuntautuminen tuo toivottua tulosta.

Inzellin vanhat suojapatjat Helsinkiin

Pikaluistelun arvokisoissa pikaluisteluradan ympärillä tulee olla koko radan kiertävät suojapatjat. Suojapatjojen tulee täyttää ISU:n vaatimukset eli mitkä tahansa patjat eivät kelpaa tarkoituksen.


Oulunkylään on kesän aikana hankittu Saksan Inzellistä käytetyt suojapatjat, joita voidaan käyttää v. 2017 junioreiden MM-luisteluissa. Patjat ovat ilmalla täytettävät ja ne ovat palvelleet Inzellissä lukuisisssa arvokisoissa jo ennen nykyistä hallia.


Inzell päätyi myymään vanhat patjat sopuhintaan, kun he hankkivat viime talveksi uudet hallikäyttöön suunnitellut patjat.