torstai 18. syyskuuta 2014

Puhelu Sarajevosta

Tapasin aikanaan silloisen Jugoslavian luistelijoita Inzellissä leirillä. Kaverit olivat treenanneet luistelua Sarajevossa, jossa 1980-luvulla oli v. 1984 talviolympialaisten jälkeen orastavaa luistelutoimintaa. Taso ei ollut kummoinen, mutta yritys oli kova.

Muutamaa vuotta myöhemmin katselin televisiosta, kun Sarajevossa sodittiin, ja kaupunki oli raunioitumassa. Puhelin soi, ja linjoilla oli yksi Inzellissä aikaisemmin tapaamistani luistelijoita. Hän kertoi, että soittaa Sarajevosta, ja kyseli, voiko Suomeen tulla, jos he pääsevät pois sodan jaloista. Minä en osannut olla kovin rohkaiseva.

En myöhemmin tavannut soittajaa, vaikka hän muutti Ruotsiin, ja jatkoi luistelua Ruotsista käsin. Googlaamalla selvisi, että hän on nykyään takaisin Sarajevossa, ja opettaa yliopistolla liikuntatieteitä.