keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ensimmäinen sekunti

Ensimmäinen sekunti kertoo paljon 500 metrin luistelun lopputuloksista. Näin esitti hollantilainen tutkimus v. 1989 (de Koning 1991). Tutkimusryhmä oli tutkinut v. 1988 olympialaisten 500 m luistelua, ja löytänyt tällaisen korrelaation. Kanadalainen Brian Shackel (2008) vertaili pikaluistelijoiden ja jääkiekkoilijoiden lähtötekniikka, ja havaitsi, että erityisesti toinen askel startin jälkeen on tärkeä (ja jostain syystä jääkiekkoilijoilla kolmas askel).

Yksinkertaistaen voisi kait sanoa, että nopea luistelija on nopea myös startissa, koska räjähtävyys tulee esiin jo matkan alussa. Toisaalta 500 metrillä ei tapahdu useimmilla merkittävää hyytymistä matkan aikana.

En ole löytänyt vastaavia tutkimuksia klaps-kaudelta, vaikka voisi olettaa, että tulokset eivät olenaisesti poikkea näistä vanhoista tuloksista (tosin joidenkin käsitysten mukaan startti vanhoilla kiinteäteräisillä oli aavistuksen nopeampi kuin klaps-luistimilla).