Olen työelämästä oppinut, että tavoitteet ovat tärkeitä. Yllättävän usein "sitä saa mitä tilaa". Vastaan on tullut myös tutkimuksia, joiden mukaan ihmiset, jotka asettavat tavoitteet korkealle, ovat haluttomampia tekemään kompromisseja kuin ne, joiden tavoitteet ovat alempana. Vaikka sananlasku sanookin, että "ken kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa", arkielämässä olen havainnut, kuinka paljon lisäenergiaa syntyy, kun tavoitteet asetetaan korkealle.
Urheilussa monilla on unelmia ja tavoitteita kehittyä maailman parhaaksi. Näistä unelmista on tärkeää pitää kiinni, ja kannustaa niiden toteuttamiseen, koska edellä mainitun työelämän kokemuksen perusteella unelmat ajavat hyviin suorituksiin. Itse olen oppinut sekä urheilussa että työelämässä kuuntelemaan herkällä korvalla myös niitä, joiden tyyliin ei kuulu uhota omaa osaamista ja omia tavoitteita. Usein vaatimattomasti ilmaistut tavoitteet eivät ole yhtään sen vaatimattomammat kuin uhoamalla kovaan ääneen ilmaistut lupaukset voitoista.
Itse olen viime vuosina havainnut, että samaa "korkealle kurottamisen filosofiaa" kuin itse urheilutekemisessä tulisi soveltaa myös urheilun järjestötoiminnassa. Monissa järjestöissä on helpompi puhua tekemisestä lyhyen aikavälin projektien kautta (järjestetään se-ja-se tapahtuma) kuin rakenteiden kautta. Olen itse ollut sitä mieltä huippu-urheilun kehittämisessä, että esimerkiksi huippu-urheilijoiden terveysongelmien puolittaminen olisi hyvä tavoite tai ammattivalmentajien määrän kaksinkertaistaminen. Seuratasolla kannattaa hakea samanlaisia isoja pitkän aikavälin "unelmia".
