Kirjoitin muutama vuosi sitten kirjan huippu-urheilun johtamisesta. Kirjaa kirjoittaessani kävin läpi niitä kokemuksia, joita olin kerännyt urheilussa ja työelämässä.
Yksi keskeisiä teesejäni on, että urheilijoilla (ja yleensä ihmisillä työelämässä) tulee huonompia jaksoja, jolloin suoritus ei ole ihan huipputasoa. Tällaiset tilanteet ovat haastavia johtamisessa, koska houkutus on suuri ajatella, että urheilijassa (tai työntekijässä) ei enää ole ainesta huipputuloksiin. Oma kokemukseni on, että tämä on usein virhearviointi, koska ihmisten suorituskyky muuttuu ajan myötä ja oikeissa olosuhteissa parannukset voivat olla selkeitä.
Oma havaintoni tällä perusteella on ollut, että karsiva, kriittinen ja valintoihin keskittyvä johtamistyyli tuottaa yleensä huonomman tuloksen pitkällä aikavälillä kuin mahdollistava, olosuhteisiin keskittyvä ja erilaisia elämäntilanteita ymmärtävä (tai joustavuutta korostava) tapa toimia.
