torstai 30. tammikuuta 2014

Inzellin pikaluisteluhalli kesällä

Saksan Inzell on tuttu luistelukeskus takavuosilta, mutta sen suosio on hiipunut, kun pikaluistelun on siirtynyt halleihin. Nyt myös Inzell on saanut oman hallinsa, ja kesällä 2011 hallissa oli ensimmäistä kertaa kesäjää eli halli oli auki suurimman osan henäkuuta (8.-31.7.). Olern sen jälkeen ollut kylässä useita kertoja. Kylässä  pikaluistelijat olivat näkyvästi esillä, kun kylässä on juuri aloittanut myös kansainvälinen Luisteluakatemia. Kylä sinänsä ei ole ihan takavuosien iskussa, sillä kauppaliikkeita on lopettanut ja tyhjiä liiketiloja näkyy paljon, mutta nyt ilmassa oli uuden nousun tuntua ja innostusta.

Inzellin uusi halli on hyvä ja todennäköisesti nopein eurooppalainen halli. Hallin jää on sitkeä ja liukas, ja paine kaarteissa on parempi kuin monissa muissa halleissa. Halli on rakennettu vanhan radan päälle ja itse rata-alue on sama kuin vanha avorata. Hallissa on kaikilla seinillä ikkunat, joten yleisvaikutelma on valoisa. Hallin päädyssä on avoimessa tilassa voimaharjoittelutila, jossa on kaikki voimaharjoittelun perusvälineet. Hallissa on vuoroja pitkin päivää ja kaikille avoimia vuoroja on yleensä aikaisin aamulla (7:30 – 9:00), alkuiltapäivästä (14:00 – 15:30) ja kahtena päivänä myös illalla (18:45 – 20:15). Lisäksi maajoukkueluistelijoille varattuja vuoroja oli 1 – 2 päivässä. Perjantaina ja lauantaina saksalaiset ovat välillä varanneet itselleen useita vuoroja ja kaikille avoimia vuoroja oli vain yksi päivässä. Avoimilla vuoroilla luistelijoita oli 20-50 eli tilaa oli myös suomalaisille. Kesäjäällä jäämaksut olivat korkeammat kuin tavallisesti eli 12 euroa aikuisilta ja 7 euroa junioreilta. Tavalliset jäämaksut (syyskuusta alkaen) ovat 4-5 euron luokkaa. Jo vuosia käytössä olleen systeemin mukaisesti 12 käyntikerran kortin saa kymmenen kertamaksun hinnalla (jolloin korttia voivat useat käyttää yhdessä).

Radan sivut löytyvät osoitteesta www.eisstadion-inzell.de ja Inzellin kunnan sivut osoitteesta www.inzell.de. Radan sivuilta löytyivät ainakin tällä kertaa jäävuorot etukäteen, jolloin ohjelma oli heti tulopäivänä helppo suunnitella. Radalla on kahdeksan n. 25 m2 pukuhuonetta, jotka näyttävät olevan ainakin avoimilla vuoroilla vapaasti käytettävissä, mutta luistimet puetaan radan keskellä penkeille.
Inzelliin pääsee lentämällä Helsingistä Müncheniin. Päivittäisiä suoria lentoja on useita eri lentoyhtiöillä.

Inzell sijaitsee Saksan kaakkoiskulmassa lähellä Itävalla rajaa ja Salzburgia (jonne on matkaa noin 20 km). Matkaa Münchenin lentokentältä tulee 150 km. Lentokentältä Inzelliin on kolme matkustusvaihtoehtoa. Autonvuokraus on Saksassa helppoa ja olen 5-6 kertaa kulkenut matkan vuokratulla henkilöautolla. Ajoaika on Inzelliin A8-moottoritieta on noin 1½ tuntia, mutta matkustusaikatauluja rakennettaessa kannattaa tehdä noin puolen tunnin ruuhkavaraus. Autolla ajaessa kannattaa seurata opastetia Salzburgiin ja mottoritieltä postuttaessa Inzell lukee opastekyltissä. Mottoritien jälkeen matkaa on Inzelliin noin kymmenen kilometriä. Vuokra-autoa palautettaessa AGIP-huoltoasema on lentokenttäalueelle tultaessa vasemmalle, joten auto kannattaa palauttaa tankattuna. Oma auto antaa Inzellissa mahdollisuuksia tutustua laajemmin alueen nähtävyyksiia eli esimerkiksi Ruhpoldingin amupumahiihtokeskukseen, Salzburgin kaupunkiin tai Kotkanpesään Bergrechtsgadenissa. Näihin kaikkiin on 15 – 45 minuutin ajomatka.

Muutama vuosi sitten kokeilin pitkästä aikaa junamatkaa lentoasemalta Inzelliin. Menopaluumatka lentoasemalta lähimmälle rautatieasemallle Traunsteiniin maksoi noin 45 euroa. Samaan hintaan sisältyi myös lastenliput (max 4). Saksan rautateillä (www.bahn.de) on samanlainen palvelu kuin Suomen VR:llä eli liput voi ostaa etukäteen netistä ja tulostaa itse. Matka-aika oli noin kaksi tuntia. Ensin matkustimme puoli tuntia S8 –paikallisjunalla München Ost –asemalle, jossa vaihdoimme Salzburgin suuntaan menevään pikajunaan. Münchenin lentoasemalla kannattaa tähdätä junaan, joka lähtee noin tunnin päästä tuloajankohdasta, niin välttää ylimääräisen kiireen, jos kone sattuu olemaan myöhässä. Vaihtoajaksi München Ost -asemalla 15-20 minuuttia riittää hyvin.  Isojen kassien kanssa vaihto on vähän työläs, mutta muuten sujuva. Junamatka München Ost –asemalta Traunsteiniin kestää 1-1½ tuntia. Traunsteinista on noin 19 kilometriä Inzelliin. Menomatkalla otimme rautatieasemalta taksin ja taksimatka maksoi 30 euroa. Lähdimme aamulla klo 6:55 lennolla ja olimme perillä Inzellissä 12:15, jolloin ehdimme hyvin ensimmäiselle jäävurolle klo 14:00. Paluumatkalla matkustimme paikallisbussilla Traunsteiniin (matka kesti 30 minuuttia) ja matka maksoi yhdelta aikuiselta 4-5 euroa. Inzellin kunta tarjoaa myös palvelua, jossa Inzellin paikallinen taksiyrittäjä noutaa etukäteisvarauksen perusteella Traunsteinin asemalta hintaan 9,90 euroa / henkilö.

Münchenin lentoasemalta kuljetukset voi sopia etukäteen myös Inzellin paikallisten taksiyrittäjien kanssa (esim. www.fegg-inzell.de tai www.edelweissreisen.de ). Minulla ei ole tästä palvelusta viime vuosilta kokemusta, mutta se on todennäköisesti kätevä tapa suuremmille ryhmille. Taksiyrittäjillä on eri kokoisia autoja 3 – 30 hengen joukkueille.

Inzellissä on useita majoitusvaihtoehtoja hyvätasoisesta hotellimajoituksesta vaatimattomiin huone & aamiainen –vaihtoehtoihin. Majoituksen voi varata kunnan sivujen www.inzell.de kautta tai hakemalla yksittäisiä kohteita ja niiden verkkosivuja. olen useimmiten asunut yksinkertaisessa perhemajoituksessa (esim. Familie Gehmacher-Maier). Kahden hengen huone (wc, suihku ja parveke) aamiaisineen kylän keskeltä neljäksi vuorokaudeksi maksoi kesällä noin 190 euroa eli veroineen noin 47,50 euroa / 2 hh / vrk. Aamiainen ja huonen oli hyvä ja kokonaisuutena hinta/laatusuhde oli erittäin hyvä. Maajoukkueluistelijat saavat vapautuksen kunnan turistiverosta (noin 2 euroa /vrk), mutta toisaalta  maksamalla turistiveron saa Inzell-kortin, jolla saa hyviä palveluja (esim. ilmaisen bussimatkan Inzell-Traunstein ja ilmaisen polkupyörän käyttöön päiväksi). Inzell-kortin palveluja on parannettu tänä vuonna, mutta niistä tiedotetaan edelleen heikosti ja etujen käyttäminen vaatii vähän selvitystyötä.

Olen aikaisemmin asunut useissa eritasoisissa majoituksissa paikkakunnalla. Osa majapaikoista on jo niin monen vuoden takaa, että niiden nykytasosta ei ole enää mitään käsitystä. Muutama vuosi sitten palanut Gasthof zur Post oli kylän ykköshotelli ja sen ydin, ja tällä hetkellä Hotel Chiemgauer Hof on todennäköisesti tasoltaan paras hotelli. Suomalaisia on majoittunut esimerkiksi Gasthof Kienbergissä, Ferienpark Alpinassa, Hotel Bayerischer Hofissa, Gasthof Inzeller Hofissa ja Hotel Bavariassa, joissa useimmissa olen itse majoittunut. Matka jääradalle on Bavariasta noin kilometri ja Bayerischer Hofista noin kaksi kilometriä).

Muutaman  vuorokauden visiiteillä oli hyvää aikaa tehdä myös kylän ruokapaikkojen pikatesti. Suosituimmat (eli eniten asiakkaita iltaisin) näyttävät olevan Kienberg (kylän keskellä kirkon vieressä) ja Massimo’s (200m kylän keskeltä Schmelzin suuntaan). Molemmissa on hyvä lista edullisia pastoja, pizzoja ja pihvejä). Muita hyväksi osoittautuneita paikkoja ovat Bavaria (varsinkin perinteisen bayerilaisen ruuan ystäville), Inzeller Hof (sama juttu), Salvatore (italialainen Alpinan vieressä), Schlittschuh (entinen Schnitzel Willy) ja uimahallin Gasthaus Badepark (erityisesti lounaspaikkana). Ruokailu normaalijuomineen maksaa noin 10 eurosta (pastat ja pizzat) 15 euroon (leikkeet ja pihvit). Päiväkahvit kakun kanssa kannattaa nauttia kylän keskellä olevassa kahvilassa (Am Rathausplatz tai Höck) ja kylän keskellä on myös hyvä jäätelöpaikka.

Kylän keskellä (vanhoille Inzellin kävijöille ”vanhan postikonttorin paikalla” on pyöräkauppa ja pyörävuokraamo (www.mailis.de) . Olemme vuokranneet muutaman kerran maastopyörät etukäteen sähköpostitse. Kolmen päivän vuokra hyväkuntoisesta Scott-maastopyörästä oli 36 euroa / pyörä. Kun mukana oli omat pyöräilykengät ja – asut, valinta osoittautui hyväksi. Jossain mainostettiin, että alueella on 3000 km maastopyöreittejä, ja ajoimme päivättäin luistelun ohessa tunnin pyörälenkit ja pyörä oli myös kätevä väline radalle kulkemiseen. Hyvä perusreitti on polkea noin 10 km ”kivien” eli Falkensteinin ja Kienbergin ympäri tai ajella Traunsteiniin tai Ruhpoldingiin. Jos haluaa kokeilla kevyttä mäkiajoa, kannattaa ainakin alkulämmittelyksi ajaa Adlgassin suuntaan ja Frillenseen järvelle.