keskiviikko 17. elokuuta 2016

Oppilaitokset profiloituvat urheilulla

Yhdysvaltojen reissulla osui silmiin uutinen, jonka mukaan Rio de Janeiron olympialaisissa oli yhteensä 150 osanottajaa kolmesta Kalifornian tunnetusta yliopistosta (Stanford, UCLA, Berkeley). Tilastoihin laskettiin kouluissa aikaisemmin opiskelleet, nykyään opiskelevat ja syksyn aikana aloittavat urheilijat.


Sotsin olympialaisten aikaan näin samantyyppistä uutisointia Saksassa Berchtensgardenin lukiosta (joka olisi kuulemma sijoittunut korkealle maiden välisessä mitalitaulukossa). Itse olin Suomessa jossain vaiheessa Mäkelänrinteen lukion juhlassa, jossa esiteltiin koulun urheilijakaartia, ja taso oli huikea.


Amerikkalaiset yliopistot houkuttelevat urheilijoita järjestelmällisesti hyvillä olosuhteilla. Itse olen asunut usein Palo Altossa Stanfordin yliopiston naapurissa. Aamulenkki yliopiston kampukselle ja halki hyvinhoidettujen urheilukenttien ja stadioneiden on aina nautinto.