sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Urheiluelektroniikkamarkkina monipuolistuu

Tänä jouluna markkinoilla on taas entistä enemmän uutta urheiluelektroniikkaa. Kaikenlaisten fitnessrannekkeiden lisäksi GPS-kellojen määrä kasvaa ja niiden laatu paranee.

Markkinoita seuraavalle näyttäisi siltä, että tuloillaan on uuden sukupolven laitteita, joissa hyödynnetään tieteellisestä tutkimuksesta saatuja algoritmeja (eli teorioita siitä, mitä esim. joku sydämen lyöntirytmin vaihtelu osoittaa) ja toisaalta pilveen tallennettuja käyttäjien käyttökokemuksia. Vähän tylsältä kuulostavalla teknologiaslangilla "internet of things" eli kaikenlaisten internetiin yhteydessä olevien sensoreiden määrä ja laatu on kasvamassa.

Itse odotan vielä innolla laitetta, joka kertoo paitsi urheilijan omista elintoiminnoista, antaa myös palautetta, joka perustuu käyttökokemuksiin. Eli kun juoksen lenkkiä, voisi olla mukava saada palautetta, jonka perusteella esimerkiksi "49% samaa vauhtia juoksevista juoksee alhaisemmalla sykkeellä". En sitten tiedä, mitä hyötyä siitä olisi, mutta jonkinlaista viehätystä vertailutietoon aina liittyy.