maanantai 22. joulukuuta 2014

ISU-kisojen löytäminen yllättävän haastavaa

Aikuisten arvokisojen, maailmancupin ja nuorten MM-kisojen aikarajat täytyy luistella kansainväliseen kilpailukalenteriin merkityissä ns. ISU-kalenterikisoissa. Niiden löytäminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi.

Taustalla on ilmiö, jossa hallimaat ovat nimenneet ISU-kisoiksi tapahtumia, joihin pääsevät vain oman maan luistelijat. Tämä näyttää olevan näkyvää erityisesti tämän kauden saksalaisissa kisoissa. Ongelma ei ole näkyvä niiden maiden luistelijoille, joilla on oma hyvätasoinen halli (koska oman maan mestaruuskilpailut hyväksytään tuloksentekopaikaksi). Juniori-iän ohittaneille suomalaisluistelijoille tilanne vaatii kuitenkin poikkeuksellista tarkkaavaisuutta.

Ensi kaudeksi on syytä käydä kv. keskustelua siitä, voidaanko nimetä kisa kansainväliseksi, jos muiden maiden osanottoa rajoitetaan. Itse olen sitä mieltä, että ISU:lla on edessään aikaisempaa tarkempi suunnittelu-urakka, jotta maailmancupin taustalla oleville luistelijoille tarjoutuu riittävästi näyttöpaikkoja.