Helsingin Sanomat teki viime viikolla näyttävän parin sivun jutun pikaluistelusta. Carolien Hunnemanista, Helsingin junioritiimistä ja hallihankkeista tehty juttu sivusi myös lajin olosuhteita ja harjoittelua käytöstä poistetussa sosiaalitilassa. Juttu oli hyvä ja sävyltään positiivinen, mutta se herätti myös keskustelua.
Pikaluistelun perinteinen julkisuuskuva on liittynyt teemaan "kova laji ja raskaat olosuhteet" tai yleisemmin "lajin asemaan suhteessa valtamaihin". Tämän rinnalla lajin sisällä on vahva tuntemus siitä, että asioita tehdään yksittäisisssä tiimeissä todella tasokkaasti, ja monilla alueilla ollaan aivan maailman kärjessä tai ainakin kärjesn tuntumassa. Asioita tehdään isosti, kansainvälisesti ja maailman kärkeä tavoitellen.
Olosuhteet ovat osa keskustelua, mutta arkitekemisessä ne otetaan annettuna. Vaikka sitä paljon puhutta hallia ei olekaan, ja asiat olisivat helpompia, jos olosuhteet olisivat kunnossa, hallin puuttuessa olosuhteita haetaan ulkomailta, viimeksi lokakuussa Berliinistä. Samalla kotimaisia olosuhteita parannetaan pienin askelin ja positiivisella fiiliksellä.
