torstai 27. marraskuuta 2014

Suomalaisten vauhti kiihtyi Inzellissä

Viikonlopun kansainvälisissä kisoissa Inzellissä oli mukana iso joukko suomalaisia. Aasian maailmancup-turneen jäätyä maajoukkueelta väliin Inzell tarjosi kaivatun hyvävauhtisen kisan. Myös B-maajoukkue ja juniorimaajoukkue olivat isolla rintamalla mukana.

Yleisilme oli selkeän positiivinen. Vauhti oli kiihtynyt kolmen viikon takaisista katsastuskisoista, ja useat tekivät ennätyksiään. Juho Vaittinen nousee joulukuussa ensi kertaa aikuisten tasolla maailmancup-joukkueeseen luisteltuaan lähelle viime kevään ennätysaikojaan. Porukan parasta vauhtia esittäneen Mika Poutalan 35.5 on Euroopassa luisteltuna hyvä tulos.

Viikonlopun nuoria valopilkkuja oli useita. Juho-Jaakko Yli-Ilkka ja Samuli Suomalainen alittivat ensi kertaa 38 sekuntia 500 metrillä. Verneri Kinnunen oli lähellä aikuisten maailmacup-rajaa (1.52,50) 1500 metrillä, ja Tuomas Rahnasto alitti kahdella sadasosalla nuorten MM-rajan 5000 metrillä (7.05).

Ensi viikonloppuna kilpaillaan Seinäjoella ja sen jälkeen kahtena viikonloppuna Euroopan maailmancupeissa Berliinissä ja Heerenveenissä. Mukana on Suomesta täysi joukkue. Ennen joulua kotimaassa on luvassa vielä yleisluistelun SM-kisat Helsingissä.